Tampereen ydinkeskustaan rakennettavaa suurhanketta nimeltään “Kansi ja Areena” on suunniteltu jo pitkään ja se on puhuttanut kaupunkilaisia paljon. Monitoimiareenan omistaja tulee olemaan SRV, joka on allekirjoittanut rahoitussopimuksen Nordean, OP Tampereen, LähiTapiolan ja Handelsbankenin kanssa. Tämän Tampereen mullistavan hankkeen kokonaisarvo on huikeat 550 miljoonaa euroa, joten mistään pikkuprojektista ei tosiaan ole kyse. Tampereen kaupungin osuus kokonaissumasta on noin 60 miljoonaa euroa ja valtiolta tukea hankkeeseen on varattu 18 miljoonaa.
Hanke lyötiin vihdoin viimein toden teolla käyntiin ja rakennustyöt aloitettiin tämän vuoden tammikuussa. Tampereen junaradan päälle rakennettavasta kansiareenasta on valmistumassa urheilun, kulttuurin, viihteen ja liiketoiminnan keskus, jonka on tarkoitus valmistua lopullisesti vuoden 2024 loppuun menessä. Urheiluareena saadaan käyttöön jo vuonna 2021.
Tamperelaisen jääkiekon lisäksi areenalla tullaan järjestämään muiden lajien otteluita, konsertteja, messuja ja tapahtumaelämyksiä, eli jättimäinen areena tullaan ainakin suunnitelmien mukaan täyttämään todella monipuolisilla elämyksillä. Jättimäinen monitoimiareena tulee mahduttamaan jääkiekko-otteluissa 13 000 katsojaa ja konserteissa halli tulee vetämään jopa 14 000 -päisen katsomon. Areenalle povataan musiikkikonserttien lisäksi muun muassa maailmanluokan messuja ja muita suurtapahtumia. Peliareenan lisäksi Kannelle tullaan rakentamaan Veikkauksen kasino, hotelli, pysäköintihalli, sekä erilaisia liiketiloja, kuten esimerkiksi ravintoloita.
Edellä mainittujen lisäksi suunnitelmat osoittavat, että kannen alle tullaan rakentamaan jopa viisi tornitaloa asuintaloiksi. Nämä jopa 100 metrin korkeuteen nousevat tornitalot tarjoavat kaupunkilaisille mahdollisuuden asua huippumodernissa ympäristössä, lähellä liikenneyhteyksiä ja tärkeimpiä palveluita.
Tampereen Ilvekselle ja Tapparalle uusi kotiareena
Kansiareena.fi -sivustolla uutisoitiin huhtikuun lopulla, että sekä Ilves-Hockey Oy että Tamhockey Oy ovat allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan Tampereen Ilves ja Tappara tulevat molemmat siirtämään kotiottelunsa uuteen monitoimiareenaan 2021-2022 liigakaudesta alkaen. Ratapihan eteläisen kannen ja areenan rakennustyöt ovat jo täydessä vauhdissa ja toivoa on, että koko kokonaisuus valmistuisi alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Tamperelaisten Ilveksen ja Tapparan lisäksi areenalla tullaan tietenkin näkemään myös paljon muiden urheilulajien otteiluita. Yhteenvetona voidaan siis todeta, että uusi upea peliareena on erinomainen uutinen kaikille Tampereella ja lähiseuduilla asuville urheilun ystäville.
Kasino, miljoonapotti ja muita elämyksiä
Kannelle tullaan rakentamaan myös Veikkauksen kasino, eli rakenteilla on täten paljon kaivattu Suomen toinen kivijalkasino. Kun toista kasinoa alettiin suunnittelemaan, käytiin sen tulevasta sijainnista todella kova kilpailu eri kaupunkien välillä, sillä kasinot vetävät tunnetusti puoleensa paljon ihmisiä ja turisteja sekä eri puolilta Suomea, että myös muualta maailmalta. Tampereen areena vei voiton kasinokilpailussa, sillä Tarmpereen sijainti ja laaja tapahtumatarjonta tarjoavat Helsingin jälkeen Suomen parhaat puitteet uudelle pelitalolle. Tampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen kommentoi kasinohanketta seuraavasti: “Uskon, että päätös vauhdittaa myös Areena-hanketta. Kasino on tärkeä matkailualalle ja tuo merkittävästi työpaikkoja.”
Kasinon päälle ollaan rakentamassa myös Lapland Hotelsin hotelli, joka mahduttaa 300 ulkopaikkakunnilta paikalle tullutta kasinopelaajaa, musiikkifania tai urheilun ystävää. Mikä ihmeellisintä, Kannen ja Areenan upean tornihotellin huoneista on suora näkyvyys peliareenalle ja konserttilavalle. Nämä huoneet tarjoavat siis todellisen VIP kokemuksen niille vieraille, jotka ovat valmiita malksamaan huoneesta hieman korkeampaa hintaa.
Itse kasinosta on tulossa kaiken kaikkiaan todella monipuolinen pelikompleksi. Peliluola vie koko areenasta noin 2000 neliömetrin suuruisen alueen, joten tilaa ainakin on. Pelitarjontaan tullaan mahduttamaan jopa sata kansainvälistä automaattipeliä, runsaat kymmenen pelipöytää, sekä käteis- ja turnauspokeria. Varmaa on ainakin se, että kaikki parhaat pöytäpelit tulevat löytymään myös tältä uudelta kasinolta. Mikä parasta, onnekas pelaa voi lähteä kasinolta jopa miljoona euroa rikkaampana. Saa nähdä, onko tästä mahtikasinosta jopa nettikasinoiden haastajaksi!
Kansi ja Areena -hankkeen rakennustyöt ovat jo täydessä vauhdissa. Hankekokonaisuus tulee valmistumaan kokonaisuudessaan vuoden 2024 loppuun mennessä, mutta kuten aiemmin mainittua, urheiluareenalle ensimmäisiä otteluita suunnitellaan jo 2021-2022 liigakaudelle. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, myös uuden Veikkauksen lippulaivakasinon avaaminen voidaan nähdä jo ennen muun monitoimiareenan valmistumista.